tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulun taikaa

Vuosi alkaa olemaan todellakin lopuillaan.
Eipä sitä olisi viime joulunaikaan osannut tietää mitä tämäkin vuosi tuo tullessaan. Viime joulun vietimme ihanaisessa rauhassa syvällä metsän keskellä, kuuraturpa hevojen seurassa.
Asuntokaupat eivät toteutuneet jotan paluu kaupunkiin tapahtui toukokuussa. Symbioosi kampaaja kollegoiden kesken ei toiminut joten liikekin muutti maaliskuussa uusiin tiloihin vain yhden kollegan seuratessa mukana.
Remonttiin upposi iso nippu rahaa, mutta usko tulevaisuuteen oli kova.
Lama syveni, syvenemistään ja kaivattua piristysruisketta liiketoimintaan ei saatu aikaiseksi, vaikka kokeilimme mitä. Ei auttaneet edes ilmaiset meikki-illat!
Raskas päätös lopettaa liiketoiminta oli käsillä lokakuussa.
Sitten onneksi tunnelin päässä pilkotti valopilkku, löysin tavan tehdä töitä laillisesti palkansaajana. Kunnes taas, matto nykäistiin jalkojen alta, kollega ilmoitti siirtyvänsä muualle töihin, taas piti miettiä palikat täysin uuteen järjestykseen.
Onneksi asia järjestyi pikapikaa ja työhuone kotona on totta. Tämäkin takapakki taisi sittenkin olla onni. Näin ainakin nyt tuntuu, todella raskaan vuoden siirtyessä ehtoopuolelle.
Mitä tästä vuodesta jäi käteen.
Paljon muutosta, liikaa stressiä, suuri kopallinen murhetta, mutta nyt vuoden kääntyessä kohti uutta, on mieli jo täynnä valoa, olen oman itseni herra, ei tarvitse raataa 70h/vko ja murehtia, voin vihdoinkin ottaa höllemmin, keskittyä upeisiin projekteihin, palvella ihania asiakkaita, olla ja nauttia työstä ja elämästä.
Toivottavasti ensi vuosi on vähemmän muutosrikas, toivottavasti laman selkä taittuu, toivottavasti kaikki te ihanat lukijat löydätte oman tähtenne joka tuikkii hymyillen jollein koko vuotta niin ainakin suuren osan siitä!

Joulurauhaa ja leppoisaa yhdessäoloa

Rakkaudella Virpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti