tiistai 15. heinäkuuta 2014

Jojottaako?

Näin lomalla on hyvä nousta klo 5 aamulla ylös... :D
Minkäs teet jos Unijukka päättää että nyt loppuu unihiekan vaikutus. No ei hätiä mitiä, lomallahan voi ottaa päivällä tirsat jos alkaa väsyttämään.
No mitä tehdä aamusta? Kerrostalossa ei oikein kehtaa alkaa imuroimaan tuohon aikaan, aamukaan ei valjennut aurinkoisena että olisi viitsinyt lähteä kuvailemaan maisemia. Siispä tv auki ja tsekkaamaan aamun tarjontaa.
Yllätyksekseni jäin katsomaan Tanskalaista dokkaria tv1:ltä. Ohjelman nimi oli Vaarallista laihdutusta.
Siinä käsiteltiin nykyisiä ihanteita olla hoikka tai vähintäänkin normaalipainoinen kaiken muun uhalla. Lihavat, ylipainoiset ihmiset, eivät ole edes ihmisiä. Kaikki vaivat ovat painon syytä.... Tämä ajaa ylipainoisia luonnollisesti laihduttamaan... lihomaan.... laihduttamaan...
Jojoilu ei tunnetusti ole mikään hyvä asia elimistön kannalta. Lisäksi vaiettu totuus on että jatkuva painostus painon takia saattaa altistaa hallitsemattomaan ahmimiseen, tätäkautta lihomiseen lisää sekä masennukseen.... Kierre on pirullinen ja valmis.
Olisiko siis syytä pysähtyä miettimään, jos olen terve ylipainoinen ja pystyn liikkumaan sekä toimimaan normaalisti, voisinko olla onnellinen sellaisena kuin olen? Jättää taakse ikuiset laihdutuskuurit ja tarkastella ruokavalioita siltä kantilta, että se olisi järkevä ja suht terveellinen ei neuroottisen kieltävä!?!
Olen itse koko ikäni laihduttanut, lihonut, laihduttanut, lihonut.... Joka kerta viimeistään 3vuoden päästä kilot ovat hiipineet takaisin.
Minulle on sanottu ihan tuntemattomien ihmisten toimesta että olen lihava, kyllä, minä olen lihava, en sairaalloisen mutta lihava ihminen.
Mutta olen terve lihava, tuskin koskaan sairastan flunssaa, kolesteroliarvoni ovat loistavat, verenpaine on hyvä, jne.
Juttelin erään jo eläkkeellä olevan lääkärin kanssa tästä. Hän sanoi näin: Minä en näe mitään syytä että sinun pitäisi laihduttaa jollet itse sitä jostain syystä halua!
Tämä lääkäri myös totesi että paras vauhti laihtua olisi noin 5-7kg/vuosi!!! Sillä silloin pudotetut kilot eivät tule takaisin, silloin pääkoppa ehtii muutokseen mukaan!
Nykytrendinähän on nopeammin-enemmän... On suurinta pudottajaa, pullukkaohjelmaa jos jonkinmoista joissa tavoitteet ovat hurjia muutamassa kuukaudessa pudotetaan kymmeniä ja taas kymmeniä kiloja pois! Jokainen joka joskus on laihduttanut tietää varmasti sen että juuu-u kyllähän se pudottaminen onnistuu. Mutta olisikin mielenkiintoista nähdä nämä superlaihduttajat 3-5v. päästä. Mitä heille silloin kuuluu? Veikkaan että suurin osa on palannut alkuperäisiin mittoihinsa....
Mitä mieltä te olette? Pitäisikö kaikkien olla fitnesskisaajia, supermalleja ja normaalipainoisia? Vai olisiko järkevämpää antaa kaikkien kukkien kukkia, kuitenkin niin että terveys on etusijalla?

Makkaroitaan rapsutellen Virpi ;)