maanantai 21. lokakuuta 2013

Omakuvani

Lokakuu kääntää kesän tuoksut vahvasti talven viimoksi. Saa mielen surumieliseksi, uutta etsiväksi.
Mieli kaipaa eteenpäin, kroppa haluaa piiloutua, kaivautua lämpimien vaatteiden piiloon. Pois näkyviltä.

Olen pohtinut elämääni, tulevaisuutta peilaten menneisyyttä. Nyt on aika siirtyä eteenpäin, pois entisestä. Paljastettava kaikki kortit, näytettävä sisin.

Uskallan heittäytyä, uskallan näyttää itseni, niinkuin olen, kaikkine vikoineni, vaivoineni. En piiloudu, en katoa. Olen ja elän. Muutin hiusmallini radikaalisti, pitkästä tummanpunaisesta vaaleaan lyhyeen, sain kehuja paljon, mutta sain myös silmitöntä haukkumista, erään tutun miehen suusta. Mietin, onko maailma vieläkin niin seksistinen että oman ulkonäön muuttaminen oikeuttaa puolitutun miehen raivoon?
Nyt heittäydyn vieläkin rohkeammin, riisun itseni teidän kaikkien silmissä, tässä olen, kaikkine vikoineni, läskeineni, lihoineni. Mies joka sanoi ettei voi katsoa minua kun olen niin ruma uudessa tukassani, varmaankin polttaa silmänsä nähdessään läskini :D

Tämän kaiken lisäksi heittäydyn muutoinkin jälleen kerran
 tuulten vietäväksi, myrskyjen riepottavaksi ja päätän yhden aikakauden elämääni, y-tunnus jääköön taa. Haen opiskelemaan, alaa toista, aivan uudenmoista.

Kauneutta kokonaan hylkää en, projekteja suunnittelen, plogia kirjoittelen, teitä kaikkia kunnioittaen!

<3 Virpi

1 kommentti: